sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Tule meille kahville tänään!

3 kommenttia:

Tässä kun noita kymmentä laatikkoa roudaillaan taas penkomiskorkeudelle, hiipii mieleeni huoli siitä ettei kaikki vaatteet ehkä häviäkään tänään uusiin koteihin. 

Tule siis sinäkin auttamaan! Tänään se nimittäin on, laatikoiden tyhjennyspaivä. 

Lastenvaatekirppis ja lukijatapaaminen samassa! Ovet on auki Helsingin Punavuoressa klo 12-16. Tarkemmat ohjeet saapumiseen saa meilaamalla valeaidin@gmail.com. 

Osa vaatteista lähtee uuteen kotiin ilmaiseksi, loput halvalla: 2€ alaosat ja 1€ yläosat. Tarjoan penkojille porkkanakakkua, kahvia ja huonoa läppää. 

Tulethan? 

Öistä raivoa

12 kommenttia:
Tulen kyllä ikuisesti muistamaan sen ensimmäisen kerran. Ykkönen huusi meidän sängyssä kuin manaaja, silmät auki mutta mitään näkemättä, potki, riehui ja itki kaarella koko yksivuotiaan kroppansa voimin. Insinööri piteli Ykköstä aloillaan, tai yritti. Silti se onnistui pääsemään lattialle huutamaan, iski päätänsä välillä lattiaan. Minä tuijotin kauhuissani ja taisin lopulta itsekin itkeä. 

Meidän lapsella on jotain tosi pahasti vialla.

Muutamia minuutteja myöhemmin Ykkönen nukkui taas, kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunut. Minä olin jo netissä, sydän edelleen tuhatta hakaten. Löysin nopeasti nimen ilmiölle, ja oma kauhu laantui vähän. Yöllinen kauhukohtaus. Harmiton unihäiriö, joka esiintyy yleensä 4-12 vuotiailla, joskus myös nuoremmilla.

Joinain viikkoina kohtaukset oli niin säännöllisiä, että opin tunnistamaan kropalla, milloin kello oli 20.59. Sillä minuutilla katsoin joka ilta uunin kelloa ja mietin että kohta alkaa. Ja verottajan tarkkuudella se alkoi, 21.00 joka ilta. Välillä myös 23.30. Säännöllisen epäsäännöllisesti kausittain läpi taaperoiän.

Kohtausten sanotaan helpottavan iän myötä, mutta mitäs kun niiden piti alkaa vasta neljävuotiaana? 

Rakas Ykkönen on jo neljättä vuotta näiden unihäiröiden uhrina. Ja me etenkin. Olen jo aikaa sitten vaihtanut ilmiön nimen päässäni yöllisiksi raivokohtauksiksi, koska niitä ne meillä ovat. Ykkönen “herää” 23.17 tai 23.30, nousee istumaan ja alkaa itkeä. Itku menee heti kovaksi uhmaitkuksi, päänravisteluksi ja EI-huudoksi. Se huutaa, raivoaa ja itkee niin että ääni särkyy. Pomppii polvillaan ja huitoo käsillä jos sitä yrittää koskea. Saa koko kerrossängyn hytkymään ja välillä herättää veljensä (onneksi harvoin). Se näyttää yhtäaikaa kauhistuneelta, surulliselta ja vihaiselta. Se katsoo silmiin ja vastaa kysymyksiin (aina “ei”) mutta on täysin pihalla. Ei se ole hereillä. Kohtauksen kestosta riippuen sille tulee hiki ja kyyneleet kastelee naaman ja tukan. Syke nousee kaikilla ja tilanne on kaikin puolin ikävä. Etenkin kun itse on yleensä juuri vasta nukahtanut seinän toisella puolella.

Muutama hetki tätä on ihan ok, siinä on vielä helppoa katsoa vierestä ja pitää huolen ettei se satuta itseään. Helpoimmillaan kohtaus taittuu kun kääntää huutavan paketin takaisin makuuasentoon. Mutta myönnän kyllä, että niin iltoina kun tätä jatkuu minuuttikaupalla, ja vastassa on fyysisesti riehuva lapsi, omakin kärsivällisyys on koetuksella. Tekisi mieli herättää se jotenkin väkisin tai sanoa tiukasti että nyt vaan hei nukkumaan. Mutta eihän siinä ole järkeä. Se on kuin geenimanipuloitua räsynukkea käskisi. Ilmassa on paljon samaa angstia kuin siinä kuusiviikkoisen vauvan yöhuudoissa: huolestuttaa, säälittää, väsyttää ja vituttaa yhtä aikaa. Mikä sillä on vikana? Miksei se vain nuku? Miksen pysty auttamaan? Olisi jo vaan hiljaa.

Aamulla vanhemmat on väsyneitä ja lapset täysin tietämättömiä mistään rähinöistä. Ykkönen ei muista mitään, eikä me sille mitään enää selitetäkään. Turha sen on siitä aamullakaan kärsiä. Tasaisin väliajoin mietin, pitäisikö asiaa jotenkin tutkia. Mutta aina se lääkärin vastaus on ollut “se on harmitonta, menee ohi ja voitte koittaa niitä vähentää”. Yritetäänhän me. Avainsanoina tähän mennessä on ollut väsymys, kuumuus ja stressi. Jokin tai kaikki näistä ne laukaisee. Ei mikään ihme, että niitä tulee tässä muuton lähestyessä, hullun riehakkaan vapun jälkeen. Ja ne tulee yleensä kausina, mikä tarkoittaa välillä pitkiä taukoja koko hommasta. Mutta on se silti joka kerta masentavaa kun se paloauto menee päälle. Siellä me sitten seistään Insinöörin kanssa vähän neuvottomina, pakotetaan se potalle ja sen jälkeen takaisin nukkumaan. Lähinnä odotetaan. Jutellaan seuraavan päivän ohjelmasta ja edellisen tapahtumista, yhden huutaessa vierellä kuin mikäkin räyhähenki. Välillä rauhoitellaan sitäkin muodon vuoksi, vailla vaikutusta.

Nyt etsin kohtalontovereita, ja hyviä vinkkejä. Jotain muuta kuin “herätä lapsi hetki ennen kohtausta”, koska sekään ei tunnu mielekkäältä. Joku vinkkasi FB:n puolella, että isot nielurisat voisi vaikuttaa asiaan. Sekin pitänee tutkia. Erityisesti kiinnostaa isompien lasten vanhempien kokemukset; milloin se taittuu ja vaihtuuko se tosiaan unissakävelyksi? Vinkkejä, huonoja vitsejä, vertaistukea ja surkuttelua otetaan kaikkia mielellään vastaan!

Lopulta tämäkin kirjoitus oli vain yksi avautuminen muiden joukossa. Tulipahan sanottua.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Miten täältä pääsee pois?

8 kommenttia:
Sehän voi olla, että aika kultaa muistot. Mutta kyllä mä silti väitän, ettei vauvan kanssa uloslähteminen ollut mitään verrattuna tähän tämän päivän spektaakkeliin. Toki se vauva saattoi haluta viime hetkellä syödä, jonka jälkeen se halusi vetäistä nipat koko vaatekerroksen läpi, mutta silti sen sai lopulta puettua, köytettyä ja ulostuupattua siihen tahtiin, kun minä halusin. Huudoista viis. Taktiikka toimi jopa vauva + taapero yhdistelmällä, kaikki sai köytettyä johonkin kulkuvälineeseen ja minä pääsin viimeiseksi kahdeksi minuutiksi vessaan huutamaan pyyhkeeseen sille omalle lähtöpissalle.

Mutta tämä kaksi "kävelevää", "isoa", "ilman vaunuja pärjäävää" lasta temppuineen on rajua meininkiä. Vähintään kahden ihmisen homma. Case example: Meidän lähtö eilen vappujuhliin. Tavoitteena perillä Lauttasaaressa klo 11, matka taitetaan autolla, joka on parkkihallissa 100m päästä kotoa. Huomaa, että ajat ovat viitteellisiä; ne ovat vertailulukuja elämään ilman lapsia. Ja eihän sitä voi verrata, eihän?

Ulko-ovi, tuo maaleista saavuttamattomin.

Myönnettäköön, myöhästyimme jo lähdössä rajusti. Aloitamme vasta kymmeneltä.

Pukekaas lapset päivävaatteet päälle. 
Ykkösellä hyvä startti, se valitsee vaatteensa (lainattu Elsa mekko, prinsessalegginsit ja sukat, koska ulkona pitää olla) ja alkaa riisua yöppäreitä. Kakkonen sanoo kategorisesti kaikkeen ei ja syö omaa räkäänsä. Kymmenen minuuttia myöhemmin Insinöörin paita on melkein silitetty, mulla meikit naamassa ja Kakkonen juoksee käytävällä karkuun peppu paljaana, vasta varastettu tomaattipurkki kädessään. Ykkönen löytyy lastenhuoneesta haaveilemasta, edelleen puolikas yöppäri päällä. Aikatauluun +19min, v-kerroin 0.1. 

Noni ja sit kaikki tulee laittamaan kengät ja takit päälle, nyt mennään jo. 
Insinööri vaihtaa paidan, minä harjaan vielä tukkaa ja käyn takaisinpörröttämässä Kakkosen tukan normaaliksi. Se näytti Dannylta harjatussa tukassaan. Dannyltä näyttävä mustekala on hetkeä aiemmin saatu vaatteisiin, Ykkönen on mekossaan, sukat ja leggarit kädessä ja naamalla happoinen ilme. Amatöörivirhe: yritin lähteä itse mekossa, ilman sukkia ja legginsejä. Seuraa kaksi itkupotkuvääntöä: yksi, jolle pakotetaan housut, sukat ja kengät jalkeen (minä, jonka jälkeen toinen menee itkuitta) ja toinen joka pakotetaan lähtöpissalle, vaikka hän "kävi jo eilen ÄITI!!!!".  +16min, v-kerroin 0.5.

Nyt kaikki ulos siitä ovesta, siellä on munkkeja odottamassa, ettekö muista? 
Kakkonen ei suostu lähtemään mihinkään ennen kuin hän saa ilmapallon käteensä ja Insinööri ottaa teekkarilakin pois päästä, Ykkösen saan tuupattua ulos kun lupaan ottaa siltä vaatetta pois jos tulee kuuma niissä saakelin housuissa ja sukissa. Kun marina siirtyy sisäpihan kaikuihin, harkitsen hetken jääväni itse hiljaiseen asuntoon. Nappaan kuitenkin neljä kantamustamme mukaan (hoitolaukkua, lahjaa, tuliaista, sitä tavanomaista kantojuhtailua), vedän syvään henkeä ja astun rumissa sukissani ulos. Enää sata metriä, sitten saadaan ne nalkkiin. +7min, v-kerroin 0.9.

Tule nyt vain reippaasti, auto melkein näkyy jo. 
Yksi haaveilee kuin milläkin sunnuntaikävelyllä, ja toisen on nyt päästävä syliin aivan ehdottomasti. Sillä eihän neljäjapuolivuotias kuningatar vaan voi kävellä itse. Sen todistaa seitsemän minuutin Italialainen lakko välittömästi kotioven ulkopuolella. Hänellä on niin kuumakin kun on nämä housut. Kakkonen löytää maailmasta taas uusia värejä, hajuja ja esineitä, ja päästää ilmapallostaan vain kerran irti. Pallon perässä maanisesti juokseva kantojuhta Insinööri siinä rumassa hatussaan on niin koominen näky, että pelkään Kakkosen tekevän saman tempun ihan huvikseen. Kolmetoista kysymystä, neljäkymmentä uutta havaintoa ja parisataa "joo on hieno, tule nyt vain kulta" toistoa myöhemmin saavumme autolle. Mekkonaiset hikisinä ja tukat levinneinä, kantajapojat kädet täynnä ja silitetyt paidat rypyssä. +11min, v-kerroin 4.2.

Onnellinen perhe autossaan 11.20. Vappujee. Kyllä tässä meiningissä olisi yksi vauva ollut aika pala munkkia.