Tänään on se päivä, kun tekee mieli kertoa teille. Olen mennyt töihin. Töihin-töihin.

Aloitin työntekijänä ihan oikeassa yrityksessä maaliskuun alussa. En kyllästynyt yrittämiseen eikä se ollut liian vaikeaa. Se meni tosi hienosti ja nautin siitä ihan suunnattomasti. Vastaus kysymykseen "miksi sitten vaihdoit" on monipuolinen.

Minua pyydettiin. Joukkoon, jonka tunnen hyvin ja jonka kanssa töiden tekeminen on ollut työurani parhaita kokemuksia. Minua kiinnosti. Uusi yritys, jossa yhdistyy kaksi vahvinta osaamistani, ja jolla on kova meininki. Minua vähän pelotti. Yrittäjän palkan vaihteleva määrä tai sen puute, epävarmuus oikeasta suunnasta, talon rakentaminen. Ennen kaikkea stressin määrä näiden yhdistelmästä. Hyvä, säännöllinen palkka hyvin kasvavassa yrityksessä ei tuntunut lainkaan hassummalta.

Koska se tuntui oikealta. Muistatteko kun valitin päätöksenteon vaikeudesta? Se enteili jo tätä. Jokin ei ollut ihan paikoillaan. Nyt kaikki on todella kohdallaan, ainakin näin kolmen viikon kuherruskuukauden perusteella.

Tuntuuko siltä, että selittelen? Se johtuu siitä, että olen vähän pelännyt asiasta kertomista. Mua jännitti, että tätä pidetään luovuttamisena, epäonnistumisena, pelkuruutena. Pelkäsin saavani kommentin no sä et kauaa jaksanut sitä yrittämistä. 

Uusi etätoimistokin toimii.

Sitten sain sen kommentin, livenä.

Eikä se tuntunut pahalta, koska tiedän ettei se ole totta. Kyllä minä jaksoin ja jaksan varmasti joskus uudestaankin. Ei se firma tuosta mihinkään häviä, sinne tehtiin hyvät perustukset. Nyt vaan kävi niin että tielle sattui jotain siistimpää. Hyppäsin kyytiin.

Tänään tuli sitten se päivä, että oli jo pakko jotakin kirjoittaa, koska olen niin fiiliksissä eilisestä.

Kävin myyntikäynnillä yksin, koska kollegalle (kollega!) tuli yllättävä tuplabuukkaus. Jännitti ihan simona. En tuntenut firmaa enkä toimialaa kovin hyvin, ja uuden työpaikkani (työpaikka!) asiat eivät ihan ole vielä takaraivossa. Sain matkaani kollegojen etukäteen valmisteleman matskun, joka oli aivan timanttisen kova.

Käynti meni tietysti tosi hyvin. Oli mahtavaa tajuta, että olen kolmessa viikossa jo oppinut tosi paljon. Oli upea tunne tuottaa arvoa. Oli maailman ihaninta tajuta, miten hyvä tiimi meillä tuolla jo on.

Tässä talossa on niin osaavia, hyviä, mukavia, avuliaita ja minna-canth-do ihmisiä, että halkean. Viisaita naisia ja fiksuja miehiä. On ihanaa olla sellaisten ympäröiminä, jotka eivät pelkästään ole minua fiksumpia mutta myös välittävät toisistaan, tsemppaavat ja jeesaavat.

Nyt on semmoinen olo että olen tullut kotiin. Se on aika tervetullut olo tässä ikuisen muutoksen keskellä.

Lue myös: 
Vaikeinta on päättää 
Vika palkka kädessä
Hypyn anatomiaa - miten siirryin yrittäjäksi?

Tänään on se päivä, kun tekee mieli kertoa teille. Olen mennyt töihin. Töihin-töihin. Aloitin työntekijänä ihan oikeassa yrityksessä maali...

VAIHTOKAUPPA: Taitoliikuntakeskus tarjosi juhlat ja minä tekstin.


Me ollaan järjestetty lastensynttärit jo 16 kertaa.  Se on aika paljon. Kun Kakkosen viisivuotissynttärit osuivat vielä tähän muuttohässäköiden keskelle, päätin että nyt jos koskaan on aika ulkoistaa edes ne tarhakaverisynttärit. Otin heti yhteyttä meille rakkaaseen temppupaikkaan, jonka olin nähnyt järjestävän myös synttäreitä.

Kutsuimme koko ryhmän (23!) juhliin ja paikalle juhlimaan saapui lopulta 18(!) lasta. Se on ihan törkeän paljon millekään itse järjestetylle, mutta yllättäen juuri sopiva määrä vauhtisynttäreille Taitoliikuntakeskuksessa!










Juhlat aloitettiin ohjatulla temppuradalla, jossa tehtiin helppoja perusliikkeitä ja vähän vaikeampiakin kieppejä, köydessä roikkumista ja esteiden yli kiipeämistä. Ohjaajat pärjäsivät ihmeellisen hyvin ison lauman kanssa. Homma pysyi hanskassa ja lapset liikkeessä. Tunnin jälkeen juhlahuoneeseen pölähti 18 punaista naamaa ja iloista hymyä. Kaikilla oli kuulemma ollut tosi kivaa ja lemppareiksi mainittiin ainakin se temppurata ja trampoliini.

Olin itse panostanut juhliin yhden mokkakakkupellillisen verran. Ostin myös vähän kertakäyttöastioita ja ilmapalloja, mutta perillä huomasin senkin olleen turhaa. Talon puolesta olisi löytynyt muoviastiat ja vedet koko porukalle. Huonekin on valmiiksi ikikoristeltu juhlia varten.

Kahden tunnin juhlat oli kaikin puolin aivan loistava konsepti. Oma vaivannäkö oli ihan minimissä ja laspet tykkäsi tosi paljon. Myös kaikki paikalla olleet vanhemmat viihtyivät hyvin juhlissa oman lapsen temppuilua katsellessa. Meille tämä oli hyvä mahis tutustua ryhmän lapsiin ja vanhemmiin vähän normaalia hakuhetkeä paremmin.









Myönnän että pelkäsin vähän etukäteen, miten noin ison porukan kanssa juhlitaan mutta kaikki menikin ihan super hyvin, kiitos valtaosin Taitoliikuntakeskuksen mahtavalle porukalle ja hyvälle palveluasenteelle. 

Kaverisynttäreiden hinta on 250€ kymmenen lapsen ryhmälle, siitä eteenpäin jokainen lapsi 10€ päälle. Hintaan kuuluu juhlatilan käyttö, ohjattu tunti (2 ohjaajaa jos yli 15 lasta, +50€), vapaata liikuntaa tunnin verran ja kaikille vielä popparia ja Slushie-juoma.

Suosittelen ehdottomasti sekä näitä kaverijuhlia että lasten temppuryhmiä. Tiistain Tenavavoikka on ainoa harrastus, josta meidän ipanat on edelleen vuoden jälkeen innoissaan (ja johon vanhemmatkin jaksa niitä kuskata).

Kiitos Taitoliikuntakeskus ja kiitos muut vanhemmat kivoista juhlista, lahjoista ja kuvausluvasta!



Lisää tietoa synttäreistä: 
Taitoliikuntakeskuksen sivut

Aikaisempi juttuni Taitoliikuntakeskuksesta:
Taitoliikuntakeskukselle viisi tähteä

VAIHTOKAUPPA: Taitoliikuntakeskus  tarjosi juhlat ja minä tekstin. Me ollaan järjestetty lastensynttärit jo 16 kertaa.  Se on aika palj...

Minä keksin äkkiseltään kymmenittäin asioita, joista lasten hoitamisessa ja kasvattamisessa voi stressata. Syökö se tarpeeksi, syökö se liian usein, pitäisikö se unikouluttaa, miksi se ei vielä kävele, onkohan näissä vaatteissa lämmin, pärjääkö se tuolla hoidossa, meniköhän tämä tilanne nyt ihan oikein, milloin se oppii ärrän, liikummeko tarpeeksi ja luemmeko riittävästi?

Erityisesti vauva-aikana sain itseni ihan spiraalille miettimällä, suunnittelemalla ja optimoimalla. Yritin kai aina olla askeleen edellä. Vaikka eihän se vauvojen kanssa auta, sieltä jostain joku oksennus saa aina yllätettyä eikä uhmalta vain voi välttyä.

Siinä missä minä äitiyslomalla luin neuvolan oppaita ja googletin mitä hemmettiä se VK tarkoittaa, Insinööri valmistautui omalle hoitovapaalleen toteamalla:
"Lapset huutaa joskus, sen kuin huutaa." - Insinööri.
Ja about niin helposti se sillä sitten menikin, kuten tuosta neljän vuoden takaisesta haastattelusta voimme päätellä. Vaikka Insinöörikin totesi rutiinien auttavan aika paljon, huomattavasti enemmän sitä tuntuu auttavan sellainen kaiken kattava kyllä se jotenkin järjestyy asenne, jonka ansioista asiat on ehkä välillä vähän hukassa mutta jotain keksitään sitten tilalle.

Sama tuntuu toistuvan monessa muussakin perheessä ympärillämme. Äidit vauhkoaa päiväuniajoista ja isät ihmettelee vieressä miksi aamun kello yksitoista on muka jo niin kamalan paljon.

Minä kadehdin monen isäihmisen meininkiä. Niille kaikki tuntuu olevan niin helppoa, niin stressitöntä. En tunne isiä, jotka heräisivät suoranaiseen paniikkikohtaukseen jos lapsi inahtaa yöllä tai ottaisivat kuumaa nettikeskusteluissa jos jonkun toisen perheen isä päättää matkustaa väärällä tavalla ollen liikaa pois lapsensa luota.

En ummarra.


Miksi isät osaa ottaa rennommin? Voiko se johtua jotenkin osittain biologiasta? Onko naisiin oikeasti kirjoitettu jokin vahvempi suojele lastasi - signaali, joka pakottaa kiinnostumaan vaatteiden toimivuudesta, soseiden koostumuksesta ja nukuttujen päiväunien määrästä? Vai onko se vain luonnejuttu, että naisissa on ylipäänsä enemmän suorittajia, jotka syyllistyvät kaikesta aivan turhasta skeidasta?

Ehkä maailma on täynnä äitejä, jotka eivät stressaa. Ehkä maailma on täynnä isiä, jotka stressaavat. Mitä teidän kokemuksenne tästä sanoo?

Mulla ei ole tähän vastauksia, mutta hieman enemmän ymmärtääkseni otin Valeäidin Nauhoitusten neljänteen jaksoon Iso-Hoon kaverikseni asiaa pohtimaan. Kuunneltuani muutaman viikon ajan herran lungia maailmankatsomusta janosin lisää tietoa. Halusin tietää, mikä on miesten salaisuus, miten ne hoitavat lapsiaan niin lungisti? Mistä ne voi tietää onko vaatteet sopivat, unirytmi kohdallaan, vaippa oikein?

"In the grand scale of things, sillä [vaipalla] ei ole mitään merkitystä. [Sillä on merkitystä] että lapsella on kaikki hyvin." - Iso H
Viisaita sanoja.

Valeäidin Nauhoitusten neljännessä jaksossa selviää viisauksien lisäksi salaisuus miesten lastenhoito-oppaaseen ja se yksi ainoa asia, josta Iso-H kantaa syyllisyyttä vanhemmuudessa. Kannattaa ehdottamasti kuunnella.

Ja tuota...minä räppään siinä. Minuuttikaupalla. VOI LUAJA.

Tästä linkistä pääset suoraan jaksoon. Älä kuuntele sitä pliis Kuulemiin!


Lue myös: 
Pastaa ja unohtuneita lapsia - Hoitovapaa Insinöörin silmin


Minä keksin äkkiseltään kymmenittäin asioita, joista lasten hoitamisessa ja kasvattamisessa voi stressata. Syökö se tarpeeksi, syökö se liia...