keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kun nuori kyky jallitti vanhan staran

1 kommentti:
Kerroin just lapsille aivan huikean iltasadun eräästä kuningasperheestä. Mukana oli Kuningatar Kakku, Kuningas Kääretorttu, Prinsessa Pulla ja Prinssi Paukku (maitoallergikko). Yleisö ulvoi naurusta kun demonstroin miten kuningasperhe käveli illalla nukkumaan kakkujaan, torttuaan ja pulliaan varjellen, perästä pitäjä pakarat paukkuen. 

Poistuin lastenhuoneesta voittajana. Miten en ole ikinä aikaisemmin ymmärtänyt, miten suuri lahja minussa menee hukkaan! Se improvisointi, se heittäytyminen, se fysiikka ja monipuolinen äänimaailma! Suorastaan näin silmissäni, miten ensimmäinen satukirjaani perustuva elokuva voittaa Oscarin. 

Vaan kesken maineessa paistatteluni lastenhuoneesta kuului äkillisesti vielä hurjempaa räkätystä. Ykkönen perhana oli räjäyttänyt potin paljon paremmalla tarinalla. Se alkoi:

"Olipa kerran pieni kakka".

Eihän tota vastaan voi kilpailla. 


tiistai 26. elokuuta 2014

Miehen nelivuotisneuvola

4 kommenttia:
Päiväkodin pihalla syliin tungettiin tänään kahden kuraisen lapsen lisäksi nippu papereita,  "nelivuotisneuvolaa varten". Aivan, sellainenkin on tulossa (tarkoittaako se että meillä on jo 4v lapsi?).

Lukaisin läpi keskustelun rungoksi tarkoitetun nivaskan, jossa kerrotaan mitä taitoja nelivuotiaalla pitäisi suunnilleen olla ja mistä ilmentymistä pitäisi ehkä huolestua. Ylpeydestä pakahtuen ojensin samat paperit myös Insinöörin luettavaksi, katsohan miten taitava ja norminmukainen tytär meillä on.

Johtuuko sitten siitä, ettei ollut mitään syytä huoleen, tai siitä että yöunet olivat viime yönäkin kehnot (jalkojeni väliin tunki aamuyöstä mies. Sellainen metrinen), en tiedä, mutta jotenkin sain itseni itkunaurun partaalle kun siirryimme jossain kohtaa Insinöörin ulkoluentaa pieneen ajatusleikkiin.

Vaihdoimme "lapsi"-sanan tilalle sanan "mies" ja totesimme, että tämä paperihan kertoo parisuhteen nelivuotistilan. Seuraavassa parhaat otteet. Haluan korostaa, että alla on siteerattu sanasta sanaan tätä mainiota lappua, vain tuolla yhdellä sanan vaihtamisella. Koska muuten ette uskoisi miten osuvia nämä on.

4-vuoden jälkeen mies: 
  • on kaikkivoipaisuudestaan huolimatta edelleen hellyydenkipeä "pikkuvauva", joka kaipaa huomoita
  • alkaa tuntea vastuuta ja syyllisyyttä
  • osaa kertoa ajatuksistaan
  • muistaa enemmän, muistikapasiteetti on jo 3-4 yksikköä
  • ymmärtää ja noudattaa sääntöjä
  • oppii, kun häntä ohjataan
  • osaa keskustella ja kuunnella muita sekä esittää kysymyksiä kuulemastaan
  • riisuutuu ja pukeutuu itsenäisesti (ei vielä solmi kengännauhoja)
  • käy itsenäisesti wc:ssä
  • pesee ja kuivaa kätensä itse
  • käyttää ainakin haarukkaa
  • hakee itse juotavaa ja kaataa kannusta
  • levittää voita leivälle

Mahdollisia suhteeseen liittyviä huolenaiheita: 
  • mies ei toimi annettujen ohjeiden (kuulo) tai vihjeiden (näkö) mukaan
  • mies sanoo "en muista" ratkaisuna tilanteisiin
  • mies välttelee vaativampia tehtäviä ja ponnisteluja
  • mies ei kykene tekemään samaan aikaan kahta keskittymistä vaativaa motorista asiaa (kantaa jotain käsissään noustessaan portaita) 
Toivottavasti tekin tyrskäytitte juuri iltateenne näppikselle, ja toivottavasti teidänkin lapsenne miehenne löytyvät ylimmästä listasta. 


torstai 21. elokuuta 2014

Yöllistä jalkapeliä

Ei kommentteja:
Epäterveellisiä ajatuksia klo 05.30:

Kuinkahan kauan olen nyt ollut hereillä? (2h). Miten kauan nukuin sitä ennen? (4h) Milloin herätyskello soi? (1h) Miten kovaa toi Insinööri oikein kuorsaa? (epäterveellisen)

Ei se Insinöörin vika tietenkään ole, hyvä että edes joku nukkuu. Minulla vain nyt sattuu poikani kanssa olemaan sellainen jaettu vamma, että kun me heräämme keskellä yötä, takaisin uneen löytäminen on vaikeaa. 

Siinä me sitten pyörimme, tanssimme yhteistä tanssiamme. Kakkosen roolina oli ottaa tiukkoja haliotteita, etsiä jaloilleen sopivaa koloa ja välillä yskiä sydäntäriipaisevan tutun kuuloisesti. Minun tanssiliikkeeni huolehtivat siinä jalkakolojen ja Insinöörin väliin jääneestä Ykkösestä ja oman tilani säilyttämisestä. Toki iso osa rooliani oli teeskennellä syvästi nukkuvaa.

Veikkaan että meistä kumpikin ajatteli mielessään että pitäiskö vain nousta ja vähän leikkiä. Meidän erona on tietysti se että toinen saa tuhista vihdoin löytämässään kippura-asennossa pitkään ja vielä nukkua sen päälle 2+ tunnin päiväunet, kun taas toinen sai lähteä aamuseitsemältä ekaan palaveriinsa. 

Ja tietysti vain toinen meistä on aika käsittämättömän söpö silloinkin kun se ärsyttävästi valvoo keskellä yötä. 

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Seteleitä Strösselistä

1 kommentti:
Ykkönen on selvästi markkinoinnin ja vähittäiskaupan luonnonlahjakkuus. 

Mökillämme avattiin tänään tämän yrittäjähenkisen ihmelapsen toimesta aivan uusi kauppa. 


Strösseli-niminen kauppa sijaitsee leikkimökissä, jonka ikkunasta voi ostaa oikeastaan ihan mitä vain. Ensimmäisenä tuotteena myyntiin laitettiin erittäin houkuttelevat setelit. 

Menin kauppaan tuotteen houkuttelemana ja voin kertoa että palvelukokemus oli alusta loppuun erinomainen. Palvelu oli poikkeuksetta ystävällistä ja nopeaa, ja kaupan apulaispoika toimitti hämmästyttävällä tahdilla kaupan päällisiä ja muita pieniä huomionosoituksia asiakkaalle. Kerran se tosin vohki yhden setelini ilman vaihtorahaa, mutta annoin mennä. Hyvään tarkoitukseen kuitenkin. 

Hyvä kauppias ymmärtää kuitenkin, ettei tämän päivän digitaalisessa maailmassa pelkkä hyvä kokemus ja laadukkaat tuotteet riitä. Kivijalkaa on markkinoitava paljon, hyperlokaaleja, personoituja viestejä hyödyntäen. 

Niinpä tämä uuden sukupolven kauppias äkkäsi rantaan karanneen asiakkaan, ja tuli hetken päästä ystävällisesti suosittelemaan uusintakäyntiä: "Tuletko käymään meidän kaupassa, siellä on kaikkia uusia juttuja myynnissä."

Ja kun onnellinen asiakas poistuu uusien kottikärryjensä (15€) kanssa, se muistaa vielä huikata perään tärkeimmän:

"Kiitos kun kävit meidän kaupassa!"

Ottakaa opiksi Stockmann ja kumppanit. 

torstai 7. elokuuta 2014

Näit juuri tulevaisuutesi

11 kommenttia:
Kun Tallinnassa toimiva, eräisiin osiin erikoistunut lääkäri kysyy minulta vuoden päästä "miksi?", kerron sille tämän tarinan:

Tämän(kin) hikisen yön jäljiltä menin noutamaan aamuäreää, syliin vinkuvaa Ykköstä huoneestaan. Saavuin paikalle luonnollisesti pelkät pikkarit jalassa, koska trooppinen kesä (love love love it). 

Ykkönen lopetti mankumisen ja katsoi epäilevästi. Kädet laskeutuivat hiljalleen alas syliinpyyntöasennosta. 

"Täh, etkö sä haluakaan syliin?"

"Äiti mä en tykkää tisseistä"

"Sori vaan mutta on aika kuuma. Mikäs tisseissä vikana?"

......

"Kun ne roikkuu ja tuntuu pahalta". 

Tähän kohtaan haluaisin sanoa että olin kypsä aikuinen ja ohjasin ajattelemaan että kaikki muodot on kauniita, vaan ei:

"No ne kuule tuli kun imetin teitä kahta. Toivotaan että sä saat paremmat."

Tänä iltana en ehkä kylve vanhemmuuden itseriittoisassa lammessa, mutta en kyllä myöskään hengaile kotona koirankorvat paljaina.


Just you wait. 

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Älä aika juokse

5 kommenttia:

Ainahan sitä muut sanovat, että teidän lapset tuntuvat kasvaneen hurjasti sitten viime näkemän. Yleensä ihmettelen, onko näin? Tällä kertaa minäkin hieraisin silmiäni pari kertaa: ovatko nämä tosiaan ne samat lapset, jotka jätin kaksi päivää sitten hoitoon? Eihän tuolla tytöllä voinut olla noin pitkät sääret? Mihin mun pienen pojan vauvaposket on kadonneet?

Mummi vahvisti ihmetykseni. Hän oli uusinut lasten puolen vuoden takaiset ovenpielimitat, paljasten karun totuuden. Ykkönen on venyttänyt itselleen 6 senttiä lisää elämää, Kakkoselle oli ilmestynyt huikeat 8 uutta senttiä vauva-aikojen ja ison pojan elämän väliin. 

Tuijotin kahta pellavapäätä, joita ei tosiaan ihan hetkeen ole tarvinnut syöttää tai kantaa. Tajusin että toinen täyttää kahden kuukauden päästä neljä. Ja toinen puhuu itseasiassa aika selkeitä, pitkiä lauseita. Ne on lapsia, ei vauvoja. Missä välissä, kysyn vaan? 

Kai tämä liittyy loman päättymiseen, vuoden luonnolliseen arkikiertoon. Se on taas päiväkoti, työt, synttärit, joulujuhlat, vatsataudit, kevätjuhlat ja lopulta taas autuas kesäloma. Tuli pitkästä aikaa sellainen olo, että jos nyt pidän silmiä vahingossa hetkenkin liian kauan kiinni, ne ovat jo koululaisia. Kaukana haleista ja aamuhymyistä, jotain kiukuttelevia murkkuja. 

Onneksi niiden mielestä oli edelleen tosi hauskaa hyökätä äidin kimppuun nakupelleinä ja upottaa sormet ja nenä minun hiuksiin kesken halin. Ja onneksi ne kumpikin nukahti hassuissa yöppäreissään autoon ihan heti, suu vähän raollaan ja vaalea tukka vielä pesusta kiharana. 

Tämä vuonna en ehkä toivo joulun tulevan kovin pian. Voisin ennemmin elää vaikka muutaman elokuun ja haistella rauhassa näiden pienten ihmisten niskaa. Ennen kuin ne alkaa haistatella minulle. 



torstai 31. heinäkuuta 2014

Melkein voiton puolella

2 kommenttia:
Huomenna on kesäloman viimeinen päivä. Sen kertoo jo tämäkin, näiden aikojen vakionäky: 

 
Jatkuvaa, siis aivan jatkuvaa (eli päivä kahdessa viikossa, tämä totuus on ehkä jonkin verran subjektiivinen) pyykki- ja pakkausrumbaa ovat nämä neljä viikkoa olleet. Sähköllä kylmentää kylmälaukku pyörii koko ajan valmiustilassa kuin mikäkin sairaalakassi, kuvassa näkyvä laukku on neljättä viikkoa täynnä ja rakas pyykkitornini on ajoittain hirvittävän käyttöasteen murtamana, mutta vahvasti suorittaen, lämmittänyt kylpyhuonettamme vaatimattoman trooppisiin asteisiin. 

Tänään koitti ilokseni se hetki, että pyykkikasat alkoivat todella vaihtua siihen oikeaan suuntaan. Enemmän puhdasta kaapeissa viikattuna kuin likaisia mytyissä pitkin lattiaa. Lapsetkin saivat kuivausrummussa lämmenneet kylpytakit päällensä ennen kuin puhtaat nassut ja tassut oli tarkoitus peitellä puhtaisiin lakanoihinsa nukkumaan.

Niin että siinä vaiheessa kun Kakkonen poistisen puhtaan kylpytakkinsa uumenista, komeassa keltaisessa suihkussa kaikki iltamaitonsa suoraan kylmälaukun ilmastointiritilän päälle, minua arvatenkin vähän vitutti. 

Jokseenkin kotilaitostuneen minusta tekee se, ettei se (nyt kai entinen) kylmälaukku oikeastaan harmittanut ollenkaan. Vaan se saakelin kylpytakki. 

On taas pyykkikorit täynnä. 

Minäminäminäminä ja hyvä loma

14 kommenttia:
"Tai sitten alat vain taas kirjoittaa itsellesi". Helkkarin hyvä neuvo. Unohdan siis liian pitkät tauot, näennäisen tarpeen kaikkien kuulumisten raportoinnista ja väkisin revityn huumorin. Kirjoitan itselleni, tällä nimellä, tässä formaatissa, tällä areenalla. 

Kesä on ollut ihmeellinen. Alhaisin odotuksin, mutta suurin painein alkanut neljä viikkoa on hellinyt, yllättänyt ja uudistanut meitä. Ykkönen on nukkunut ensimmäisen (lähes) kuivan yönsä, Kakkonen on alkanut puhumaan ja viihdyttämään aivan valtavasti. On se myös alkanut nipistellä ja purra, mutta siitä viis. Insinööri on ruskettunut, rentoutunut ja nauttinut. Uskoisin. Minä olen viettänyt lukemattomia tunteja lukien (hah), aurinkoa ottaen ja viisastuen. Kerännyt hyttysenpuremia, naururyppyjä ja juostuja kilometrejä, kasannut itseäni. 

Jonkun saunaillan sihisevässä hiljaisuudessa, kasvavassa pimeydessä tein elämää mullistavia havaintoja. Halailin omia polviani ja nyökkäilin. Että voikin ihminen elää 31 vuotta ennen kuin ymmärtää mitä se kauan kuulutettu itsensä hyväksyminen aidosti tarkoittaa. Siis että niitä omia vikoja ei oikeasti ole tarpeen poistaa, niiden kanssa pitää vain oppia elämään. Käsittämätön fiilis, kun tajuaa että se on ihan ok että puhun paljon. Kaikki eivät ehkä sitä aina arvosta, mutta se ei tarkoita että minun pitäisi laskea kuinka monta minuuttia olen taas ollut äänessä ja hiljentyä häveliäästi. Se tarkoittaa että minun pitää etsiä seuraa, joka siitä tykkää (tai hyväksyy sen osana minua). 

Sillä sen ainakin tiedän, ettei kukaan jaksa olla sellaisen ihmisen seurassa, joka koko ajan tutkailee oman osakkeensa arvoa: puhuinko nyt oikean verran, oikeasta asiasta, oikealla sävyllä? Parasta seuraa ovat ne, jotka istuvat aidosti siinä omassa vähän selluliittisessa nahassaan, elämästään nauttien, rauhassa ympäristöään havainnoiden. 

On siis tiedettävä mistä minä pidän, eikä arvioitava mitä muut haluavat. 


Minä haluan kirjoittaa. Minä haluan nauraa perheeni kanssa. Minä haluan laulaa, tanssia ja pelata korista. Minä haluan ottaa kuvia, kehittyä paremmaksi. Minä haluan laiskotella ja syödä karkkia. Minä haluan menestyä työssäni. Minä haluan matkustella. Minä haluan olla paljon kotona. Minä haluan olla usein yksikseni. Minä haluan puhua. Paljon. Minä haluan olla kuuntelija. Minä haluan olla sarkastinen, yliampuva, välillä tökerön suorasanainen ja joskus osuvasti sairaan hauska. Minä haluan olla oma itseni. Minä haluan olla onnellinen. Minäminäminäminä ja sitä kautta parempi minä. 

Ja minä haluan edelleen olla Valeäiti, tuon internetissä liioitellusti ja paikoin pateettisen dramaattisesti meuhkaava, mutta salaa elämästään kovasti nauttiva äitihahmo.