Äiti on äidille susi.

perjantai 27. tammikuuta 2012 Valeäiti 5 Kommenttia

Pahoitteluni. Alla oleva liian monisanaisesti kirjoitettu pohdinta ei ole millään tavalla tuoretta, ei sisällä uudenlaista näkökulmaa, eikä ainakaan ratkaise kuvattua ongelmaa. Heitänpä silti rohkeasti lusikkani soppaan. Kiivasta keskustelua odottaessa.

Nimittäin: Voi meitä. Kuluneen reilun vuoden aikana olen oppinut että vanhemmat ovat helppo arvostelun kohde. Varmaan jokaisella kadun tallaajalla on jokin mielipide siitä, miten lapsia tulisi kasvattaa tai hoitaa. Ja mikä pahinta: usein me vanhemmat olemme keskenämme se eniten toisiaan arvosteleva joukko.

Itselleni on käynyt niin, että mitä kauemmin olemme olleet vastuussa tämän yhden lapsen hengestä, sitä vähemmän tekee enää mieli edes kyseenalaistaa toisten tapoja, saatika arvostella niitä. Sitä kun huomaa aika nopeasti joutuvansa syömään omat sanansa. Raskausaikana aloin pikkuhiljaa ymmärtää että nyt ei muuten kannata sanoa "minä en sitten koskaan" -tyyppisiä juttuja, koska ne on ihan pian edessä itselläkin.** Sama pätee entistä vahvemmin lapsen kasvaessa, luoja ties mitä hetkiä on vielä edessä uhmaiässä. Tämä sama haaste lienee kaikilla vanhemmilla, joten miksi me sitten arvostelemme toisiamme?

Minulla on yksi teoria.

Oikein karkeasti ajatellen ja kärjistäen voisi piirtää janan vanhemmuuden valinnoista. Yhdessä ääripäässä olisivat nk. maalaisjärjellä etenevät, ei erityisiä ideologisia valintoja tehneet "valeäidit". Toisessa olisivat lapsenkasvatukseen perehtyneet, tutkimuksia kahlanneet ja niistä omat oppinsa valinneet "oikeat äidit". Ihan hyviä ja kauniita näkemyksiä kumpikin. Yhtä hyvin voisi moittia että ensimmäinen ääripää on laiskaa porukkaa joka menee sieltä, mistä aita tuntuu itselle sopivalta, ja toinen nojaa fanaattisesti muiden luomiin ideologioihin, varmistuen lähinnä siitä että näkee suurta vaivaa lapsensa eteen ja voi siten uskotella tekevänsä absoluuttisen oikein.*

Yksi juttu on kuitenkin varma: absoluuttista oikeaa tapaa hoitaa ja kasvattaa lapsia ei toistaiseksi ole löydetty. Lisäksi lapset ovat yksilöitä, jotka reagoivat eri metodeihin eri tavoin. Siksi voisin kuvitella, että suurin syy tekemiemme valintojen vertailuun ja siitä johtuvaan keskinäiseen tuomitsemiseen on epävarmuus. Epävarmuus omista ratkaisuista ja lapsen hyvinvoinnista on valtava, etenkin ensimmäisen lapsen kohdalla. Uskoisin että jokaisella henkisesti terveellä vanhemmalla on jo biologian sanelema vaistomainen tarve tehdä paras mahdollinen oman jälkikasvunsa eteen. Samaan aikaan emme kuitenkaan tiedä mitä tämä paras mahtaa tarkoittaa. Siksi peilaamme omia valintojamme jatkuvasti toisten tekemiin ja koitamme ymmärtää, olemmeko valinneet riittävän hyvin. Sen sivutuotteena syntynee "me ei ainakaan tehdä noin" -ajattelumalli, jonka perimmäinen tarkoitus on varmistaa että se mitä sitten teemmekin on parempaa tai parasta mitä voi.

Soppaan voidaan varmaankin lisätä myös aito pelko muidenkin kuin omien lasten puolesta. Eri tavoin valinnut vanhempi voi aidosti ajatella että toiset tekevät haittaa omille lapsilleen ja pyrkii siksi estämään tätä haitantekoa kyseenalaistamalla toisten malleja ääneen tai pyrkimällä ohjaamaan heitä omiin tapoihinsa.

Oli syyt kritiikkiin mitkä tahansa, sitä on vaikea ottaa vastaan. Tarve tehdä oman lasensa eteen kaikki mitä voi on niin suuri ja alkukantainen, että jos sitä toteuttaessaan saa kritiikkiä, voi olla vaikea olla ottamatta sitä itseensä varsin pahasti. Kun on joutunut keskellä yötä sydän särkyen miettimään miksi lapsi itkee itkemistään (sattuukohan siihen kauheasti?) tai ei suostu syömään (se ei ole syönyt viiten tuntiin, sehän kuolee kohta nälkään!), ei toisten hyvääkään tarkoittava "rakentava palaute" ole helppo ottaa vastaan.

Kaiken kaikkiaan huono omatunto on mukanamme pretty much koko ajan jatkuvasti joka tapauksessa, koska lapset ovat varsin äänekkäästi protestoivaa porukkkaa. Pieninkin epäkohta lapsen olotilassa ilmaistaan riittävällä vahvuudella, ettei vanhemmalle jää epäselväksi että nyt v****aa. Huono fiilis jo tehdyistä valinnoista saattaa siis soimata vanhempaa jo muutenkin, siihen syssyyn ei tarvita toisen teilaavaa näkemystä, jollei hänellä ole perustellusti enemmän tietämystä kyseisestä aiheesta. Koska neuvojahan me kuitenkin janoamme. Haemme niitä neuvolasta, kirjallisuudesta, netistä ja myös siitä vertaistuesta.

Loppujen lopuksi jokaiselle lapselle omat vanhemmat ovat kuitenkin parhaat vanhemmat, tekivät he mitä valintoja tahansa. Siksi meidän pitänee oppia nousemaan arvostelun yläpuolelle, ja samalla jokainen voisi oppia pitämään tuomiot oman päänsä sisäisinä***. Itse en todellakaan aio väittää olevani vielä riittävän paksunahkainen kaikkea kritiikkiä kestääkseni, enkä myöskään vielä riittävän hyvä ihminen pysytelläkseni täysin poissa muiden tekojen kyseenalaistamisesta. Lupaan kuitenkin jatkaa yrittämistä. Annetaanhan siis kaikki itsellemme ja toisillemme armoa - eiköhän niistä lapsista ihan hyviä ja onnellisia veronmaksajia vielä kasva.

* Suosittelen lukemaan Project maman valeäiti -postauksen kommenttiketjun. Siellä on hyvää pohdetta juurikin tästä kuvitteellisesta kahtiajaosta ja sen tarpeellisuudesta. Ja muistutus siitä että koko Valeäiti -jupakka on pohjimmiltaan vitsi, oli se sitten hyvä sellainen tai ei.

** ja tästä linkkaan Salamatkustajan ja Project Maman lemmenlapsen, Vuoden Mutsi -blogin, postaukseen ja keskusteluun aiheesta. Tsihi.
 

*** ...ellei voi perustellusti olla huolissaan lapsen hyvinvoinnista ja silloin kuulunee jo olla yhteydessä muuhunkin kuin pelkkiin lapsen vanhempiin. Olisin esim. halunnut ehtiä puuttumaan sen äidin toimintaan, jonka näimme lähtevän sporasta lapsensa kanssa pakkaseen. Äidillä oli toppatakki päällä, turvakaukalossa majailevalla n. 3kk vauvalla body ja verskat. Eikä muuta.

Pahoitteluni. Alla oleva liian monisanaisesti kirjoitettu pohdinta ei ole millään tavalla tuoretta, ei sisällä uudenlaista näkökulmaa, eikä ...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

5 kommenttia :

  1. Hehe, mullakin taitaa nyt tulla vahan pidempi kommentti.. sori :)

    Musta ainakin tuntuu etta "nykyaikana" kun tiedetaan niin paljon lapsen kasvusta ja kehityksesta ja mika siihen vaikuttaa, on vanhemmuudelle asetettu ihan uudenlaisia paineita. Just luin yhta ihan viattoman tuntuista kirjaa lapsen eri jarjestelmien (hermosto, immuuni, yms.) kehityksesta nollasta kahteen vuotta, niin sinnekin oli loppuun vaivihkaa ujutettu etta jos lapsen emotionaalinen (eli siis vanhempien tarjoama vuorovaikutus) kehitys ei ole oikeanlaista ekan kahden vuoden aikana niin sitten on tehty korjaamaton vahinko..!! Etta ei paineita.

    Naista paineista sitten tulee stressia siita etta JOKA IKINEN pikku valinta (millaiset vaipat, milla tavalla kannat lasta, missa se nukkuu, mita sille syotat, saako se mehua vai vaan maitoa ja vetta, yms. yms.) vaikuttaa ratkaisevasti lapsen tulevaisuuteen. Jotenkin tuntuu etta valintojen lisaantyessa lisaantyy myos stressi siita etta mika vaihtoehto olis paras, ja vaikka onkin hyva etta on mista valita niin oisko kuitenkin ollut "ennen aikaan" vahan yksinkertaisempaa tama lasten kasvatus. Sitten niita omia kasvatusvalintoja vertaillaan porukassa toisten valintoihin niinkun jotain kerailykortteja, kai vahemmastakin tulee erimielisyyksia ja hammennysta. Varsinkin kun monet valinnat on viela yhteiskunnan toimesta leimattu taysin vastakohtaisiksi toisistaan (kesto vs. kertis, rinta vs. pullo, koti vs. tarha, pinnasanky vs. "perhesanky") sen sijaan etta myonnettais etta joka perheessa aika varmasti kaydaan lapi kaikki vaihtoehdot jossain vaiheessa sen mukaan mika sattuu milloinkin toimimaan. Samoin yhteiskunta paattaa mika on milloinkin valloillaan oleva "trendi" eli se "paras" vaihtoehto naista kaikista, joten jos satut olemaan yksi niista joka juuri silloin on valinnut jonkun toisen tavan niin o-ou, syyllisyyspiikki tulee :) Onneksi se "paras" vaihtoehtokin tuntuu muuttuvan koko ajan eli seuraavaks on ehka just sitten sun tai mun valitseman tavan vuoro, jeee!!!

    Tahan loppuun viela kerron mulle hieman yllattavan paikan missa perheellisyys on ehdottomasti erittain yhdistava ja lohduttava olotila: yhdeksan tunnin lentomatka atlantin yli pienen lapsen kanssa. Se myotatunnon katse minka muut vanhemmat antaa pienten lasten kanssa matkustaville lapsettomien kyrailyn sijaan antaa toivoa siita etta tositilanteissa sita kylla vedettaisiin yhta koytta :)

    -Henkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm. Erinomainen pointti, tieto lisää varmasti tuskaa tässäkin asiassa. Lisäksi toi ääripääongelma on todella noin: joko olet kertakäyttövaippailija joka tappaa luonnon kakka kerrallaan, tai sitten olet ituhippiluonnonystävä jonka lapsi kulkee isoissa, rumissa ja epäkäytännöllisissä kestovaipoissa. Harmaat alueet puuttuu näistä keskusteluista melkein kokonaan. Btw, me käytetään kumpiakin, o-ou!

      Yksi hyvä ystäväni myös totesi että sama kritisointihan toistuu muillakin elämän osa-alueilla, mutta lasten kohdalla se aiheuttaa eniten tunteita, näin se varmasti myös on. Ja Anopille oli kuulemma tuntemattomat pysähtyneet kadulla kritisoimaan rintarepun käyttöä joskus kauniilla 80-luvulla, nykyään ei ehkä enää ihan sentään kaikki vastaantulijat ala aukomaan päätään - onneksi :)

      Lentomatkalla saa tosiaan myötätuntoa syyllistämisen sijaan, thank god!

      Poista
    2. Ja pitkät kommentit ja kommentit ylipäänsä on kivoja, jee sille! Keep it coming! :)

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus valeäiti! Ja hyvin ajankohtainen varmaan aina. Koska ei äitys sinäänsä muutu pohjimmiltaan. Kaikki äidit tahtovat lapsensa parasta hinnalla millä hyvänsä. Ja kritiikki elämän tärkeimmän työn tekemisestä koskee aina. Varsinkin, jos sen kokee tarpeettomana. Koitetaan olla suvaitsevaisia toisten äitien erillaisista valinnoista. Ja hyväksytään ne omat kasvatus- ja toimintatavat ilman, että pitää moittia toisten valitoja oman epävarmuuden takia. Koska kaikki me ollaan kuitenkin niitä oman lapsen parhaita äitejä.

    Ps. Tuota valeäitijupakkaa oli kyllä varsin tunteitaherättävää lukea!

    VastaaPoista
  3. Juuri näin; teit sitten mitä tahansa työtä suurella intohimolla ja parhaan tahtosi mukaan, siitä saatu kritiikki on katkeraa nieltävää. Etenkin jos et ole varma onko kritiikin antajalla yhtään sen paremmat mahdollisuudet olla oikeassa kuin sinulla.

    Ajankohtainen aihe tosiaan, hitto vie. Satuin ostamaan Kaksplussan tässä yksi päivä ja johan siellä oli kolumni jossa juuri tästä puhuttiin. Ja toinen, jonka nimikin oli "Ykkönen ja Kakkonen" :D Lupaan etten ole varastanut sieltä kaikkia juttujani, vaan olen juuri näin originellin luova ihan itse ;) Taitaa olla melkoinen kliseiden luvattu luola tämä blogi...

    VastaaPoista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.