Pastaa ja unohtuneita lapsia: Hoitovapaa Insinöörin sanoin

maanantai 9. syyskuuta 2013 Valeäiti 23 Kommenttia

"Ei, ei kyllä ole."

Insinöörin katse pysähtyy jonnekin kauas minun ohitseni, iltaa vasten tyyntyneelle järvelle. "Piti oikein muistella niitä pahoja päiviä, mutta ei mulla kyllä ole kotiin ikävä."

Kummankin kädessä on oluttölkki, jalat lepäävät rennosti sohvapöydän päällä. Takassa räiskyy jo syksyistä iltaa lämmittävä tuli, ja lapset ovat juuri nukahtaneet yläkertaan. Olemme olosuhteista rennoimmalla, kaukana television ja nopeasti toimivan netin ulottumattomissa. Mökillä. Meillä on hyvin aikaa keskustella taakse jääneestä keväästä ja alkukesästä, Insinöörin ajasta kotona lasten kanssa. Mitähän kaikkea ne tekivät? Paljastuvatko kaikki minun korttini?

Lomasta arjeksi muutamassa viikossa


"Alussa energiaa riitti. Pesin kodin ikkunat, käytiin retkillä ja juoksulenkeillä päiväunien aikana. Jossain vaiheessa sitä huomasi, että päivät kului nopeasti ihan vain arkisissa hommissa: ruoanlaitossa ja ruokailussa, siivoilussa ja puistoillessa. Yksi lähetetty sähköposti olikin hyvä ja riittävä saldo yhden päivän saavutuksiksi. Just ennen meidän yhteistä kesälomaa, kesäkuussa, alkoi tylsistyttää. Tuntui, että pyöritään samaa ympyrää koko ajan, aamutoimista puistoon, päiväunille ja välipalalle. En tiedä kuinka kauan olisin sitä jaksanut, ainakaan ilman seuraa. Vaikka jotkut naamat puistossa tutuiksi tulivatkin, en erityisesti tutustunut muihin lasten kanssa kotona oleviin vanhempiin. Sen yhden kaverinkaan luokse en puheista huolimatta ikinä saanut lähdettyä, se olikin se ainoa asia mikä jäi tekemättä. Niin ja sen keittiön kaapin oven korjaus"

"Päivät menivät varmaan aika samalla tavalla kuin sun kotiaikana, seurattiin jonkin verran vanhoja rutiineja. Kellontarkka en toisaalta ollut, ei kiinnostanut yhtään jos päiväunet myöhästyivät 1,5h. Ruokaa tein yllättävän paljon, bravuuriksi kai tuli pasta bolognese, jota tein melkein joka maanantai. Kotitöistä ainoaksi välttämättömäksi totesin pyykinpesun, tavaroita en kyllä jaksanu laittaa paikalleen, ainakaan saman tien. Ylipäänsä kotona oleminen ei ollut kyllä niin paha rasti, kuin olisin sun juttujen perusteella olettanut. Kyllähän lapset välillä kitisi ja oli ärsyttäviä, mutta taidan sietää sitä paljon sua paremmin. Kollegani sanoja lainatakseni "lapset huutaa joskus". Sen kun huutaa." Kovasti se sunkin pinna silti oli välillä iltaisin vähän normaalia lyhyempi? "No...aika taitaa kullata muistot".

Superdad vai Valeisä?
Valitsen tarkkaan; punainen ja musta. Heitän karkit suuhun ja jalat takaisin pöydälle, otan kynän käteen ja valmistaudun kuulemaan, mitä suuria saavutuksia Insinööri teki siinä kahdessa ja puolessa kuukaudessa, jonka minä vietin töissä.

"Suurin onnistuminen oli Ykkösen vieroittaminen tutista. Muutenkin se oli tosi kivaa, että sain opettaa  kaikkia juttuja Ykköselle; me treenattiin potkupyörällä ajoa ja kiipeilyä. Kai sekin on onnistuminen, ettei isoja havereita sattunut, ja lapset pysyi terveinä. Siis ihan varmasti pelkästään mun ansiota! Yksi sellainen "superdad" hetkikin oli, kun hengailtiin yksi kokonainen päivä parin kaverin kanssa, joista kumpikin on tulossa isäksi ensi vuoden alussa. Jotenkin juuri sinä päivänä kaikki meni putkeen; lapset oli iloisia, nukkui, söi ja seurasi meidän mukana halki kaupungin. Jossain vaiheessa päivää toinen tulevista isistä totesi, että näitä meidän touhuja katsellessa isäksi tuleminen ei enää pelota niin paljoa. Että sun tekemänä se näyttääkin ihan mahdolliselta. Silloin tuntui, että olen saanut homman pyörimään."

Eihän tästä haastattelusta meinaa tulla mitään. Tyyppi on vetänyt paljon paremmin kuin minä, pitkällä pinnalla ja mieli korkealla. Eikö sitä muka ikinä hajottanut? Eikö se ikinä mokaillut?

"Kauheimpia hetkiä oli varmaan se kun Ykkönen tuli rappuset alas vaunujen kanssa. Tai se Kakkosen tapaturmaviikko. Siinä olikin kyllä muuten yksi ihan klassinen Valeisä -hetki; oltiin lasten kanssa puistossa ja Ykkönen lähti johonkin outoon paikkaan tutkimaan. Lähdin sen perään, mutta unohdin, että Kakkonen jäi yksin alamäkeen. Tietysti sillä hetkellä kun käännyin katsomaan, se kaatui naama edellä asvalttiin."

No mitä tästä opimme?
"En mä tiedä opinko oikeastaan mitään. Tietty sellainen yleinen lasten kanssa oleminen helpottui: ennen yksin lasten kanssa kauppaan meneminen oli aivan hirveää, superstressaavaa. Tuntui että ne menee ihan holtittomasti ja ottaa koko ajan jotain asioita käteen. Hoitovapaan lopussa sekin oli jo ihan ok. Muuten en kyllä sanoisi, että olisin oppinut vaikka tuntemaan lapsia entistä paremmin. Tunnen ne varmaan huonommin kun sä et ollut selittämässä, mitä ne tarkoittaa. Paitsi että kyllähän aluksi kävi niin, että et ymmärtänyt Ykkösen juttuja, jotka olivat minulle ihan selviä!".

"Kyllä säkin taisit jotain oppia, ainakin ekalla viikolla huomasit, miten kotiin tullessa täytyy saada työminä riisuttua jotenkin pois, ennen siihen kotitouhuun sukeltamista. "

Hmph. Taitaa olla aika mennä nukkumaan, ennen kuin keskustelu kääntyy liiaksi moodiin huomaatkos nyt.




Totuuksia Valeäidin takaa
Aamulla on kuitenkin vielä pakko vähän jatkaa. Olen ajatellut tämän tekstin lukijoita ja tajunnut: nyt jos koskaan on mahdollisuus toiseen näkökulmaan. Minkälainen meidän perhe oikeasti on?

"Meidän lapset ovat verrattain kilttejä ja rauhallisia tyyppejä. Kakkonen on sellainen hyvännäköinen hymyilijä, jolla on voimakas tahto. Se ehkä näyttää sulta, mutta hyvännäköisyyden geenit se on kyllä saanut multa. Kakkosen luonteessa ja hymyilevässä olemuksessa on jotain erikoista, vieraatkin ihmiset kiinnittää siihen aina huomiota, alkavat jutella sen kanssa. Kakkonen toisaalta oikein etsimällä etsii kontaktia, Ykköstä taas ei voisi vieraat ihmiset vähempää kiinnostaa. Tulee siinä isäänsä. Mutta Ykkönen onkin sellainen pohdiskelija, se ajattelee paljon asioita. Ykkönen on todella kiltti, en muista olenko koskaan nähnyt sen vievän lelua kaverilta, muilta kuin veljeltään. Vähintäänkin se palauttaa lelut heti omistajalleen kiltisti, jos älähdys seuraa. Sekin on muuten perinyt isältään hyvät ulkonäkögeenit."

Mikä susta tekee hyvän isän? "Ehkä mä olen hyvä isä, koska olen paikalla. En ehkä aina läsnä, mutta paikalla paljon. Teen kohtuullista työpäivää enkä harrasta paljon. Mutta oothan sä myös tosi hyvä sammakko. "Aivan, matkin myös tosi hyvin sammakkoa. Ja leijonaa."

No kerro nyt kaikille, minkälainen Valeäiti oikeasti on? "Olet juuri sellainen, kuin mitä blogia lukemalla voi ymmärtää. Ihan alussa tarinoissa oli ehkä enemmän värikynää, enemmän sarkasmia. Kerroit enemmän "kyseenalaisista" asioista. Nyt Valeäiti on kyllä ihan sua." Mikä tekee musta hyvän äidin? "Pyörität tätä meidän taloutta kyllä paljon mua paremmin. Ja lapset tykkäävät susta kauheasti; sen näin jo kauan ennen meidän omia lapsia, kun touhusit Amerikan Serkkujen kanssa. Nekin tykkäävät susta kovasti. Olet myös tosi johdonmukainen, meidän perheessä on hyvin selvät säännöt."

Kohulausunto: "Äidit, menkää töihin!"
Kysymykset alkavat olla lopussa, onko sulla vielä jotain terveisiä blogin lukijoille, ennen kuin siirrytään näihin helppoihin visailukysymyksiin? "Sanoisin ehkä, että jos mahdollista, palatkaa töihin kohtuullisen aikaisin. Ainakin sulle noin pitkä tauko tuntui olevan vähän hankala, palasit työpaikkaan joka oli käytännössä kokonaan eri yritys. Jouduit luomaan suhteita uudestaan. Ehkä aikaisemmin paluu olisi ollut helpompaa. Tämä järjestely myös paransi paljon meidän perheen dynamiikkaa; nyt on helpompi ottaa yhdessä vastuuta." Niin, voin antaa sun pakata mökkikamat. Vaikka unilelut unohditkin. "Niin. mutta kyllä se jaettu vastuukin on hankala, kesälomallahan me kämmättiin vaikka mitä, kun oletettiin että toinen hoitaa".

Luulen, että tämä oli vihdoin tässä, kiitos kovasti haastattelusta! Enää yksi viimeinen kysymys: Olenko minä nyt taas perheen pää? "Olet, rakkaani".


Valeisä testissä: Muutama tiukka ja monta turhaa. 



Kaikki kuvat (c) Insinööri

"Ei, ei kyllä ole." Insinöörin katse pysähtyy jonnekin kauas minun ohitseni, iltaa vasten tyyntyneelle järvelle. "Piti oike...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

23 kommenttia :

  1. Loistava haastis, kiitos tästä :D ja <3 vielä kans, jotenkin vaan <3 tiivistää fiilikset tästä bloggauksesta hyvin kun en nyt jaksa näpyttää älypuhelimella mitään älykkäämpää analyysia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oikein sydämiä Insinöörille :) Kiva että oli kiva lukea, koska tähän meni aivan luvattoman paljon aikaa. Onpahan ainakin yksi meidän keskustelukin sitten tallennettu historiaan meidän ihmeteltäväksi :)

      Poista
  2. Saa nähdä miten meidän perheessä käy kun mies jää puoleksi vuodeksi kotiin ja mä meen töihin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin siinä varmasti käy. Vähintäänkin kumpikin oppii vähän arvostamaan toisen tuskia enemmän :)

      Poista
  3. Meillä ei mies suostuis edes harkitsemaan kotiin jäämistä. Eikä siitä mitään tulisikaan. Se unohtaisi varmaan lapsen johonkin kun olis koko aika nenä puhelimessa kii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivoisin että tämä on sellainen asia, jonka sukupolvet korjaa. Koska eihän se nyt voi mennä noin, että se miespuolinen vastuuhenkilö ei muka pystyisi tai suostuisi hoitamaan. Mutta ymmärrän toki että tilanne on nyt teillä noin, eihän sille sitten mitään voi. Mutta ehkä sitten teidän lapset / lapsenlapset osaa jo arvostaa kotiaikoja sukupuolesta riippumatta?

      Poista
    2. Ehkä tämä asia korjataan joskus pikkukakkosen kohdalla, kun minäkin olen toivottavasti jo töissä :)

      Poista
  4. Mua kyllä harmittaa tää meidän epätasa-arvoinen hoitovapaiden jako, vähän tasaisempi jako olisi tehnyt niin hyvää meille kaikille. Seuraavassa elämässä sitten. Mutta olenko mä ainoa joka näkee tossa junaradassa fallossymboolin, näin nätisti sanottuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole ainoa, se oli sen rakentajan ainoa tavoite. On katsos välillä vähän tylsää kotona :)

      Poista
    2. Mä näen siinä erlenmeyer-pullon. Kertoo ehkä enemmän minusta kuin radan rakentajasta. :D

      Poista
  5. Meillä miehen piti jäädä hoitovapaalle, kun kuopus täytti vuoden. Mutta sitten se vaihtoikin työpaikkaa, ja alkoi saada puolet enemmän palkkaa kuin minä. Se suunnitelma jäi sitten siihen. Mies kuitenki piti isäkuukauden ja kesäloman putkeen, ja hoiti lapsia sen aikaa, kun minä juoksin yliopistolla kirjoittamassa gradua. Muutenkin mies on hoitanut lapsia pidempiä aikoja putkeen yksin, kun mulla on ollut työreissuja. Mutta eihän se tosiaan pidempää hoitovapaata aivan vastaa.

    Muuten loistava postaus, tosi mielenkiintoista kuulla, miten isä kokee hoitovapaalla olon. Tuo yksinäisyys on kyllä varmasti yksi iso ongelma, johon moni äiti ja etenkin isä törmää. Sellaisen oman vertaisryhmän löytäminen voi olla vaikeaa, ja toisiaan toistavat päivät alkoivat ainakin mua ahdistaa hoitovapaan loppumetreillä.

    Meillä parisuhde muuttui tasa-arvoisemmaksi, kun minä menin töihin. Mun mieskin sanoi, että on helpompi ottaa vastuuta kodista ja lapsista, kun toinen ei tee sitä päivätyökseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi palkkaongelma onkin varmasti iso tekijä, meillä sattuu olemaan niin lähellä toisiaan palkat, ettei tällä ollut suurta merktiystä. Mutta tasa-arvoa tämä kyllä vahvasti lisää, jos ei palkassa niin tässä! :)

      Poista
  6. Hienoja kuvia, välittyy niistä ehkä vielä enemmän mikä tai kuka valeisä on. :D

    VastaaPoista
  7. Mulla tuo yksinäisyys oli ihan uusi ja hieman outokin kokemus tässäm vauvavuoden aikana. Olen päättänyt, että toisen lapsen myötä (sitten joskus) toivon, että olen sen verta verkostoitunut, että näitä muiden äitien kanssa sovittuja puistoiluja ym olisi mahdollisuus harrastaa. Hyvä postaus, jatka ihmeessä blogin kirjoittamista, ihan mistä vaan. Ymmärrän sen, että töihinpaluun jlk ei ole samalla tavalla aikaa kaikelle, olen sen itsekin jo huomannut. Ja wink wink, yrittäkää sitä kolmatta vaikka heti, eikös lapset vaan olekin ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkan jatkan, kiitos :) Tohon toiseen vinkkiin en kommentoi :D

      Poista
  8. Hei mahtava haastattelu! Linkkasin miehellenikin, joka tietysti ensinäkemältä ihaili kuvia :D

    Jos vaan ideaa saa lainata, vois itsekin tehä joskus isähaastattelun? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan, ei tässä mitään kovin uniikkia ideaa heitelty: Lähiömutsikin oli sattumalta juuri muutama päivää aikasemmin tehnyt saman :)

      Poista
  9. Go Insinööri! Hyvin veti/vetää. Mutta oi ja että kun sen jakso olis osunut talveen. ;) No ei, ei lähdetä tälle linjalle. Itse arvostan todella korkealle perheitä, joissa isit jää ilman äitiä kotiin edes joksikin aikaa.

    Mun pitäs tehdä haastattelu anopille/mummille. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei tee, se olis tosi mielenkiintoista! oon usein miettiny, miten sillä on menny; vaikka ammattialinen onkin niin lastenlasten hoitaminen työkseen voi olla aikamoista :)

      Poista
  10. Mulle hoitovapaalla olo on ollut ihan mahtavaa aikaa. Olen matkustellut,mökkeillyt,nähnyt kavereita yms. Ennen lapsia ajattelin että jaamme miehen kanssa hoitovapaata mutta nyt olen "itsekkäästi" käyttänyt itse ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin meilläkin meinasi käydä, mähän mietin oikeasti aika pitkään haluanko antaa tätä kivaa aikaa insinöörille.

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.