Pysyisitkö sinä raskauden aikana timminä?

perjantai 15. huhtikuuta 2016 Valeäiti 21 Kommenttia

Kun aloin odottaa Ykköstä, painoin noin 67-70 kiloa. Ihan hyvä paino tälläiseen 177cm varteen. Laitokselle ajaessamme painoin jo lähemmäs 90 kiloa. Kolme kuukautta myöhemmin painoin 56 kiloa. Allergisen lapsen imetys on uusi anoreksia.

Kakkosen kohdalla lähtöpaino oli saatu hivutettua taas jonnekin vähän mukavampiin lukemiin, olisiko ollut lähtöpainona 62 ja sairaalassa 81. Ja taas kerran muutaman kuukauden päästä huitelin vitosella alkavissa luvuissa. Kahden allergisen lapsen imettäminen kermalla se vasta tehokasta onkin (toim. huom. Minulla käy näin. Kaikilla ei todellakaan).

Kelataan vielä vähän taaksepäin. Vuonna 2004 lähdin Itävaltaan opiskelijavaihtoon. Olin pohjustanut vierailuani oluen ja juuston maahan jo neljän vuoden ajan syömällä ja juomalla. Vaikka aloitin Itävallassa tilanteeseen herätessäni vihdoin taas urheilun, painoin hulppeat 83 kiloa Suomeen tullessani. Ihan ilman lapsia.

2010, muutama (7) viikko ennen poksahtamista.

2004 (?) ja tukevasti kaljassa. Kaikin puolin.

2011, ihan liian laihana läskinä (ei lihaksia, vain nahkaa ja selluliittia).

2012, 2kk Kakkosen syntymästä. 

2009, häämatkalla just hyvässä normipainossa.
Painoni on heitellyt siis melkein noin kolmellakymmenellä kilolla aikuisiän aikana, eri syistä. Yhteistä näille kaikille luvuille on se, että jokaisen kohdalla minun mieleni oli musta. Syytin itseäni milloin liiallisesta laihtumisesta, milloin liiallisesta lihomisesta. Aina oli väärin, ja aina oli joku muu kertomassa minulle että oli väärin. Arvaatteko, mikä oli ratkaisu tuohon Itävallan jälkeiseen laihtumiseen, kun ei ollut vauvoja imemässä kuiviin? Rakastuminen. Tavattiin Insinöörin kanssa 2006 ja puolessa vuodessa tipahti 16 kiloa pois.

Minua eivät laihduttaneet tieto, itsekuri, syyllistäminen, nalkuttaminen tai loukkaavat sanat. Niillä ei kukaan laihdu. Laihdutuslääkkeenä rakkaus, toisten tai itsensä antamana, on yksi tehokkaimpia. Rakkaus, armo, hyvinvointi, tunne siitä että joku välittää. Mieluiten sinä itse. Mulla kävi lisäksi tavallaan tsägä, kroppani toimii selkeästi aika hyvin ja reagoi nopeasti pieniinkin muutoksiin. Silti tai ehkä juuri siksi mua korpeaa todella paljon kun muut kommentoivat raskaana olevien naisten lihomista. Ensinnäkin, miksi kukaan ikinä kommentoi toisen lihomista? Tai laihtumista? En keksi yhtään syytä, ellei sen että kyseessä on hyvinvoinnin kannalta huolestuttava ilmiö, jota muuttuva ihminen ei ole itse huomannut. Toisekseen, miksi kukaan (pl. neuvolan väki**) saisi oikeuden sanoa mikä on ja ei ole ok lihomisen taso raskauden aikana? Ja miksi, oi miksi, kukaan saa oikeuden nillittää että "se on itseaiheutettua"? Voi vittu oikeesti.

Onhan se itseaiheutettua*. Kaikki ymmärtää, ettei kukaan ulkopuolinen taho tunge sinun suuhusi kaloreita. Mutta sen estäminen on myös aivan hemmetin vaikeaa. Miten siinä toinen, "vain puolestasi huolestunut kansalainen" sitten voisi auttaa? Onko syyllistäminen nyt ihan varmasti se oikea tie? Että muistutat muutenkin surkeana olevalle että sinun "kuuluisi" kyllä saada vain näin ja näin monta kiloa painoa. Että aika paskasti olet muuten tota raskausjuttua hoitanut.

Pari ajatusta mietittäväksi huolestuneille kansalaisille: 
Raskaana oleminen on osittain tai kokonaan aikamoista kuraa. Sitä väsyttää, oksettaa, vituttaa ja kyllästyttää. Tilassa ollaan siis käytännössä krapulassa, joko hetkellisesti tai koko 9,5 kk. Lopussa joka paikkaan sattuu ja liikkuminen voi olla vaikeaa. Lisäksi todennäköisesti huolestuttaa ja mietityttää mitä kaikkea voikaan tehdä. Rupesiko tekemään mieli lenkille? Tai salaattia? Mitä sinä söit viime krapulassasi?

Raskauden aikana kuuluu kertyä painoa joka tapauksessa. Vauvan, istukan ja muiden outojen uusien sisäelimien lisäksi kroppa kerää hormonien rasvaa maidontuotantoa varten, riippumatta siitä onko rasvakerros jo alun alkaenkin riittävä. Miten sinä taistelet hormoneja vastaan? Krapulassa? Entä miten erotat, mikä osa uudesta painostasi on "vauvaa" ja mikä jotain muuta? Kuinka hyvin sinä, herra Vatanen, tiedät jokaisen päivän jokaisena hetkenä mikä osa ruoasta on jäämässä vyötärölle ja mikä ei? Tiedäthän varmuudella mikä gramma on vain turvotusta ja mikä jämähtänyttä rasvaa?

Muutosta on aika vaikea nähdä. Kun leuan alta alkaa jumppapallon kokoinen möhkäle ja väärin mitoitettu suolaus voi tuoda yön aikana litran nestettä käsiin, voi olla hippasen vaikea ymmärtää minkälainen vyötärö on vauvan jälkeen löytymässä ja milloin pitää tarkkailla syömistään. Ja jos sitä tarkkailee koko ajan, seuraukset voi olla aika kurjat. Raskauden jälkeen pullea äiti on paljon pienempi ongelma kuin liian kovalle treenille joutunut vauva tai masennukseen vaipunut kantaja.

----

Sitkeä urbaanilegenda sanoo, että raskaana olevat naiset käyttävät raskautta tekosyynä syödäkseen ihan sikana. Kahden edestä. Varmasti niitäkin on. Minä epäilen kuitenkin, että tämä on pieni porukka ihmisiä, vähän niinkuin se jolle pitää erikseen sanoa ettei raskauden aikana saa dokata. Uskon myös että jos kaikkia kohdellaan kuin ongelmatapauksia, kaikkia alkaa kyrsiä. Minua ainakin kyrsi kun ensimmäiset viisi kuukautta neuvolan terkkari epäili minua syömishäiriöiseksi kun painoa ei tullut, ja loput neljä kuukautta epäili minun syövän vain eineksiä ja sipsejä kun painoa tuli yhtäkkiä liikaa (olisi voinut mieluummin epäillä vaikka sitä raskausmyrkytystä joka sitten tulikin).

Ylimääräinen lihominen on aina harmillista, koska se voi aiheuttaa terveyshaittoja. Raskauden aikana tapahtuessaan se voi aiheuttaa myös aikamoisia psyykehaittoja. Kroppasi näyttääkin yhtäkkiä tyhjenevältä lasten uima-altaalta ja vieressä itkee outo sisältäsi tullut möntti, joka pitäisi pitää hengissä. Raskaus, vauva-aika ja kaikki niiden mukana tuleva ovat sellaisia elämän nurinpäin heittäviä kriisitilanteita, että niiden mukana pitäisi tulla vauvakirjan sijaan henkilökohtainen kokki (tekee terveellisiä lohturuokia), oma PT (joka löytää sen yhden raon viikosta, jolloin saatat harkita pystyväsi liikkumaan), päivittäin tilaa seuraava lääkäri joka tietää milloin jotain on tehtävä, sekä viikottain ilmainen hotelliyö viileissä lakanoissa ja hyvässä tuuletuksessa. Raskauden tueksi ei sen sijaan tarvita ääliöitä, jotka kertovat totuuksia sinusta; kuinka mahasi on liian suuri / pieni, miten tuttusikin sai raskausdiabeteksen ja kuinka oikeasti tarvitsisit vain yhden ylimääräisen voikkarin vauvan takia.

Taas kerran haluan siis muistuttaa: Ollaan ihmisiä toisillemme, jookos.

*jos ei puhuta vaikkapa lääkkeiden aiheuttamasta turvotuksesta / lihomisesta, tai muusta sairauden aiheuttamasta painon lisääntymisestä. 
** Facebookissa käytyyn keskusteluun lisäsi eräs äitipolin henkilökunnan edustaja, että liiallinen lihominen raskauden aikana aiheuttaa paljon komplikaatioita sekä raskauteen että synnytykseen. Ymmärrän, ei hyvä. Toivon silti että nämä tapaukset hoidetaan hyvin (syyllistämättä) ja että muiden ei-ongelmatapausten ei tarvitsisi silloin syyllistyä turhaan.

Kun aloin odottaa Ykköstä, painoin noin 67-70 kiloa. Ihan hyvä paino tälläiseen 177cm varteen. Laitokselle ajaessamme painoin jo lähemmäs 90...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

21 kommenttia :

  1. Oijoi mikä aihe. Takana seitsemän raskautta. Esikoista aloin odottaa lähtöpainolla 46 kg (mittaa mulla 170 cm), painoa tuli parikymmentä kiloa ja neuvola repi pelipöksynsä, koska ei sitä painoa vaan saa tulla kuin korkeintaan se kymmenen... Esikoisella ja toisella on ikäeroa 1,5v. Toista aloin odottaa lähtöpainolla 45 kg.

    Kolmessatoista vuodessa mulle on jäänyt kiloja kilo per vuosi. Seitsemänteen raskauteen lähdin painolla 56 kg, viimeisellä neuvolapunnituksella painoin 74 kg. Neuvola repi pelipöksynsä painosta, koska on kyllä varmasti syöty huonosti. Tosiasiassa munuaiset oli pettämässä, naama turvonnut niin, että näköä haittasi ja pohkeista sekä nilkoista kaikki muoto lähtenyt, kyykkyyn ei turvotuksen takia päässyt. Nyt seitsemännen ollessa 2,5kk on painoa enää 61 kg. En imetä, joten siinäkään ei ole laihtumisen syy.

    Kaksi on mitä raskaudessa inhoan. Verenpaineiden seuranta ja vaaka, kummatkin neuvolassa. Koskaan ei ole hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seitsemän! Hyvänen aika, todella olet sankari. Sun kroppa myös. Aikamoista ettei neuvolassa vaikkapa kahden raskauden jälkeen jo luoteta ihmisen omaan ymmärrykseen omasta kropasta...

      Poista
  2. Mä luin taannoin yhden genetiikkaa ja ympäristön vaikutusta käsittelevän kirjan, jossa kerrottiin, että nykytutkimus viittaisi siihen, että raskausajan ravinto kytkee tiettyjä geenejä toimimaan tietyllä tavalla.

    Jos siis mutsi elää raskausaikansa kuin keskitysleirillä kiloja karttaen, vauvan elimistössä aktivoituvat ne geenit, jotka varmistavat, että hän selviää siinä nälkäkaudessa johon on syntymässä. Siis ne rasvaa keräävät geenit. Onko se lahja, jonka nyky-yhteiskunnassa elävä äiti haluaa antaa lapselleen, no, niin. Mutta nälänhädässä varmaan tosi kätevä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta. TÄmäpä mielenkiintoinen juttu. Tekee koko keskustelusta aika nurinkurisen, nythän näyttää siltä että lihominen on nimenomaan suorastaan toivottua!

      Poista
    2. Joo, jossain määrin varmasti kilojen kertyminen on enemmän hyvä kuin huono asia.

      Lisään tähän ritirimpsun siitä, että tiettyjosliikaa ja kaikillevaaneikerry ja noin. Koska yksilöitähän me ollaan. Mutta että näyttäisi siis siltä, ettei ylenmääräinen painontarkkailu raskausaikana ole lapselle välttämättä eduksi.

      Poista
    3. Eikä ehkä äidillekään. Mistähän löytyisi tähänkin se kohtuus ja maalaisjärki...

      Poista
  3. Ihana teksti, tämä pitäis kaikkien raskaana olevien tai sitä haluavien (tai jo olleiden, mahdolliseten traamojen kera) lukea!

    VastaaPoista
  4. Hyvä kirjoitus. Jotku syö terveellisesti ja kerää hurjasti kiloja! Itse sain raskauden alkutaipaleilla muutamassa viikossa monta kiloa, väsymys ajoi sohvalle ja sohvallahan ei voi istua syömättä (!), joita en vois kyllä edes kutsua oikeasti raskauskiloiksi.. Mutta, vedin joka ilta vähintään pussin karkkia, 1-2 x /vk roskaruokaa ja osan raskaudesta jouduin makoilemaan supistusten vuoksi, kiloja tuli 16 ja puolen vuoden päästä synnytyksestä kiloja oli lähtenyt 20.. Edelleen vedän päivittäin karkkia, mutta roskaruoka ällöttää. Itseä ei kyllä yksikään kilo häirinnyt, vaan se ettei voinut / saanut liikkua! Oli Hiton vaikeaa olla laiska, ei voi ymmärtää miten jotku voi makoilla illat pitkät! -S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin toi liikkuminen oli varmaan vielä pahempi kuin ruoan vaikea hallinta, kun ei myöskään uskaltanut tehdä asioita. kaikki tuntui niin oudolta! Ja kun Ykkönen oli vielä pienen vaivan kautta saatu lahja, ei paljon tehnyt mieli riskeerata. Onneksi kuitenkin yleensä noin kilot nimenomaan lähtee.

      Poista
  5. Aamen.
    Odotan toista lasta ja mun mahani on julkista omaisuutta ja paino neuvolan kunnia-asia. Nyt näin viikolla 30 painoa on tullut 13kg. "Tänne on tullut tommosta löllöä", sanoi neuvolan täti ja otti kiinni vatsasta. Mitä ihmettä? Edellisestä raskaudesta nautin, kun oli painosta sanomaton täti, kiloja tuli 25. Nyt olen tarkkaillut syömistäni ja kaikella rehellisyydellä voin sanoa, että mulle vaan kertyy. Imetin esikoista yli vuoden ja sitten laihdutin 20kg. Ei imetys vienyt kiloja, toki söin herkkuja samalla.
    Mut nää kyselyt, että "montako siellä vatsassa on?" Aaargh!

    Eevi
    P.S.
    Sä näytät hyvältä joka kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EI ole totta. Miten musta tuntuu että ihmisiltä puuttuu joku pala aivoista, vielä ammatti-ihmiseltä! Ihan sairasta. Huh.

      Kiitos kauniista sanoista, voin sanoa tälleen ihan varmuudella koskaan sua näkemättä että näytät itsekin ihan superkauniilta. Koska raskaus nyt vaan on tosi kaunista aina :)

      Poista
  6. Aamen.
    Odotan toista lasta ja mun mahani on julkista omaisuutta ja paino neuvolan kunnia-asia. Nyt näin viikolla 30 painoa on tullut 13kg. "Tänne on tullut tommosta löllöä", sanoi neuvolan täti ja otti kiinni vatsasta. Mitä ihmettä? Edellisestä raskaudesta nautin, kun oli painosta sanomaton täti, kiloja tuli 25. Nyt olen tarkkaillut syömistäni ja kaikella rehellisyydellä voin sanoa, että mulle vaan kertyy. Imetin esikoista yli vuoden ja sitten laihdutin 20kg. Ei imetys vienyt kiloja, toki söin herkkuja samalla.
    Mut nää kyselyt, että "montako siellä vatsassa on?" Aaargh!

    Eevi
    P.S.
    Sä näytät hyvältä joka kuvassa.

    VastaaPoista
  7. Tosi hyvä kirjoitus. Esikoista odottaessa oksensin puoli vuotta, ja sitten turposin 54 kilon lähtöpainosta 15 kiloa. Söin mielestäni ihan normaalisti, terveellistä ruoksaa silloin kun oli nälkä. urheilu ei tullut mieleenkään ensin oksentaessa, sitten sälkäkipujen kanssa. Neuvolassa läksytettiin, ja muistan itkeneeni viimeisesen lääkäritarkastuksen jälkeen kun oletettua huonoa syömistäni ripetettiin ja haittavaikutuksista vauvalle moitittiin. No, iso osa painosta oli turvotusta joka jäi sairaalaan, loput kilot katosi itsestään parissa kuussa. Vauva oli terve, kolmikiloinen. Tokalla kierroksella osasin olla onneksi murehtimatta turhia neuvolakommenteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on musta niin surullista että raskaudessa tärkeintä tuntuu olevan neuvolan typerien kommenttien sulattaminen. Niin moni sanoo tuon viimeisen lauseesi! Ja vielä vauva-aikana sama jatkuu...plaah. Onneksi olet osannut ottaa noi omassa arvossaan noi kommentit!

      Poista
  8. Pakko kommentoida. ;) kaksi muksua, ikäeroa alle 2v paino sahasi molemmissa raskauksissa +30 kg lähtöpäinoa vajaa 60 kg ja pituus 175.. Ihanerilaiset raskaudet ja arki mutta kilot vaan tuli..pois saamisessa oli ne 5 viimeistä kiloa sitkeessä ja taitaa se vaakakin näyttää 65 eli vajaa kilo per vuosi on kertynyt ikälisää mutta en usko että olis tervettä painaa 54 kg mitä kymmen vuotta sitten naimisiinmennessä 25 v..armollisuutta itselle, ei aina ole helppoa ja lapsia tai ei niin minusta ikäkin tekee tehtävänsä ja se pitää hyväksyä..niin itsensäkun muidenkin..kumpi sitten onkaan vaikeempaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei meillähän on sit melkein sama stoori! :) armollisuutta todellakin ja munkin mielestä enempi on parempi kuin liian vähän. Siis kiloja :) ikä tekee muuten tehtävänsä myös naamassa - mun naama vaan kaventuu koko ajan ja työkaveri jo huomauttu (mies, tietysti) että sun pitäis lihoa vähän, sun naama on liian kapea. Sekin oli taas oikein kiva kommentti :D

      Poista
  9. No, mä voin ihan avoimesti tunnustaa että söin raskausaikana ihan liikaa koska pahoinvointi. Ainoa millä se pysyi jotenkin hallinnassa oli erittäin tiivistahtinen syöminen. Sitten kun sitä oli harrastanut kolme kuukautta niin elimistöhän oli siihen menoon tottunut ja oli koko ajan armoton nälkä. Se yksi voileipä lisää ihmetytti mua aina. Mietin vakavissani että olisin käynyt työpaikan lounaalla kaksi kertaa: heti paikan auettua ja sit vielä just ennen sulkemisaikaa. Ei kai nyt kukaan halua raskaana ollessaan olla nälissään?! Ja mäkin laihduin rakastuessani. Voisikohan tähän mieheensä rakastua jotenkin uudestaan?! Mulla ne raskauskilot ei oo koskaan oikein lähteneet. Kuusi kiloa läskiä on jäänyt. Ja imetys ei todellakaan laihduttanut yhtään meikäläistä. Niin sitä ollaan kyllä erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut toi just: eihän se ole paha tunnustus että söi liikaa koska voi pahoin. Siis voi tunnustaa toki syöneensä liikaa mutta kun syy on niiiiin ymmärrettävä ja inhimillinen. Vituttaa että viesti tuntuu olevan et kato kun ei sun silti pitäis syödä, et kärsit nyt vaan. Jotenkin tästä asiasta tuntuu nousevan aina joku itsehilllintä-keskustelu vaikka oikeasti kyseessä on selviytymistaistelu. Rakastuminen on parasta :)

      Poista
  10. Oma raskaus ja imetysaika sujuu stressittä (kiitos ihana neuvolaterkka), mutta kyllä mua alussa pelotti niiden kommenttien perusteella, mitä kaverit oli saanu! Ja just tota, et jos alussa ei paino nouse, ni ei hyvä ja sit ku tuleekin 200g "liikaa" jossain toka ikalla viikolla, ni "on tainnu pulla maistua". Niinku WTF o.O Ei kai ne terveyden ammattilaisetkaan saa omia asenteitaan laukoa duunissa??? Joo, voi kertoa, mikä on normaalia nousua (mikä vittu ees on normaali!) ja jutella, mitä vois tehdä, jos oikeesti näyttäisi olevan pidempään jatkuva ongelma. Mutta AMMATTIMAISESTI. Ne asiakkaat on ihmisiä ja aika hemmetin herkässä hormoonimyrskyssä, et oikeesti ne sanat pitäisi valita hyvin tarkkaan. Voisin vielä jatkaa, mutta johan tässä verenpaine nousee :D Jaksamista ja armollisuutta jokaiselle painoansa syystä tai toisesta miettivälle <3 Joku koliikkivaihe ei todellakaan ole oikea hetki edes miettiä lenkkiä; sellaista ehdottavaa pitäisi olla oikeus motata päin pläsiä. Kiitos avautumisikkunasta :D
    T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän ei muuta olekaan kuin avautumisikkuna koko blogi :D kiitos kommentista, tosi kiva näitä aina lukea!

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.