Optimistin oppitunti: Papan Saari

lauantai 16. heinäkuuta 2016 Valeäiti 2 Kommenttia




Minä haluan kertoa teille Saaresta, ja siitä miten se kuvastaa minun sukuni mielentilaa. Tällä kertaa käsittelyssä on nimenomaan minun isäni puoleinen suku, vaikka äidin puolelta riittäisi monta hyvää kaskua myös (mainittakoon nopeasti syy miksi pelkään kerrosänkyjä: äitini koppasi lapsena oman veljensä kerrossängyn yläpediltä saatteella “tuu vaan, minä otan kiinni”. Kävi ilmi, että jopa jalkapalloilevat luikkuveljet ovat rittävän painavia käden murtamiseen). Tarina on aloitettava suvun matriarkasta, Mammasta. Isäni äiti oli aivan älytön persoona. Uransa matkaoppaana tehneen Mamman ympärillä jutut lensi, keksit murusteli ja koko hommaa saatteli katkeamaton, etäisesti hyljettä muistuttava kovaääninen nauru. Mamma osti itselleen sormuskellon kun se oli silloin muodikasta, ja hommasi itselleen 10v passin syöpädiagnoosin saaneena 70-kymppisenä. Ei ihme, että minulla ja isälläni on aina lasi puoliksi täynnä (ja jos ei ole, sitähän voisi vähän täyttää!).

Sitten se toinen puoli minun isääni, josta tämä tarina varsinaisesti kertoo. Isän isä, Pappa, oli Optimisti isolla O:lla. Pappa oli sellainen taikinajuuri, josta insinöörejä valmistetaan. Papalla oli jos jonkinäköisiä virityksiä ja vähintään yhtä yliampuvia tulevaisuuden toiveita kun rakkaalla edesmenneellä vaimollaan. Vai mitä sanotte seuraavasta: tämä leskimies oli puoliksi halvaantunut, ja melko vaikeasti liikkuva 78-vuotias kun hän eräänä kauniina päivänä ilmoitti lapsilleen ostaneensa juuri saaren. Saari sijaitsi Porvoon edustalla, melkein jo ulkomerellä, ja sinne hän aikoi rakentaa mökin.







'
Siinä ei kuulkaa suvun paljon kannata päätään pyöritellä kun Wanhempi Insinööri saa idean ja ryhtyy hommiin. Todettiin yhdessä tuumin "hyvä siitä tulee" ja kannettiin tonnikaupalla rakennustarviketta proomusta mökin paikalle. Hommaa vauhdittamaan Pappa kehitti kottikärryraiteet, joiden muodostama rautakokonaisuus oli niin helvetin painava häkkyrä, että betonisäkit kantoi nopeammin ihan vain käsin. Omista kuljetussysteemeistä huolimatta oli kahdessa vuodessa kaunis mökki pystyssä ja vartin moottorivenereitti opeteltuna. Viisaana insinöörismiehenä Pappa pykäsi itselleen metallitangot, joiden avulla pääsi yksinään matkaamaan saareen (edelleen: puoliksi halvaantunut, yksin kiikkerässä moottoriveneessä rantautumassa tuuliseen saareen. Ei mitään ongelmaa!); ruuvasi paikalleen kaiteet, joiden avulla oli hyvä liikkua ja roudasi kahvikaluston kallioiden ääreen tuulettomaan kohtaan. Papan 80-vuotisjuhlaa ja mökin avajaisia vietettiin isolla porukalla kesän 2006 alussa. Mökillä ollessaan Pappa varmaankin touhuili itselleen rakkaimpia asioita eli ihmetteli huussin toimintaa, maisteli kaivon vettä (likaista vai ei?) ja korjaili juttuja. Oli ne sitten rikki tai ei. Ennen kuolemaansa Pappa ehti nauttia pari hyvää vuotta onnellista mökkielämää hyväntuulisena ja edelleen uteliaana. Varmastikin ostokseensa tyytyväisenä.







Tänä kesänä, kymmenen vuotta myöhemmin, kokoonnuimme koko mahtava suku (Papan ja Mamman 3 lasta, heidän 8 lapsenlasta ja 12 lapsenlapsenlasta plus puoliset täysikäisille) nostamaan maljan sekä Papalle, joka olisi täyttänyt 90, että Papan saarelle, joka täytti 10 vuotta. Ihastelimme seuraavan sukupolven insinöörin rakentamaa uutta kallioterassia ja mittailimme saunan uutta kiuasta. Kaikesta keskeneräisestä ainakin puolet meistä totesi "hyvä siitä tulee" ja ainakin puolet pyöritteli salaa silmiään. Insinöörit saattavat joskus kuolla, mutta puuhastelu ei koskaan lopu.

Tänään minä uitin lapsiani saaren mielettömässä laguunissa; tuulettomalla hiekkarannalla, jonka Papan tavoin hullun kekseliäs, lannistumaton ja ikuisesti yritteliäs isäni on väkisin hiekkasäkki kerrallaan tänne meren armoille rakentanut. Huomenna katselen kaunista rakennusta, lekottelen huikealla terasilla, ihailen sileitä rantakalliota ja meren pauhua, annan ikuisen auringon paistaa ja mietin: onnea on puolihullut sukulaiset.


Kiitos Pappa!


Minä haluan kertoa teille Saaresta, ja siitä miten se kuvastaa minun sukuni mielentilaa. Tällä kertaa käsittelyssä on nimenomaan m...

Facebook-kommentit

Muut kommentit

2 kommenttia :

  1. Wow, miten hieno! Insinöörit rules.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ilman niitä olisi maailma ihan surkea paikka vailla Saaria :)

      Poista

Kerro vaan, ihan rohkeasti.